Kiti Müller, LKT, neurologian erikoislääkäri
Osastonylilääkäri, Aivotyölaboratorio
Työlääketieteen osasto, Työterveyslaitos

Migreenipotilas työssä

Samalla kun lääketieteellinen tietämys migreenin syntymekanismeista on lisääntynyt merkittävästi ja triptaani-ryhmän lääkkeet ovat 1990-luvulla tehostaneet migreenikohtausten hoitoa, on työelämä tämän saman vuosikymmenen aikana kokenut monia muutoksia. Koska iso osa migreenipotilaista on työikäisiä, on paikallaan tarkastella nykyajan työelämää migreenipotilaan hyvinvoinnin näkökulmasta. Löytyykö työelämästä tekijöitä, jotka voivat laukaista migreenikohtauksen ja voidaanko näihin tekijöihin vaikuttaa?

Työhön liittyvien erityispiirteiden huomioiminen osana migreenipotilaan kokonaisvaltaista hoitoa on monella tavalla tärkeätä: noin 15% naisista ja 6% miehistä kärsii migreenistä ja migreenikohtauksen aikana toimintakyky heikkenee heillä vaihtelevasti, noin kolmasosalla potilaista vakavasti. Migreeni aiheuttaa yksittäisellä potilaalla keskimäärin 2-6 päivän poissaolon työstä vuositasolla. Sitä, miten paljon työteho heikkenee sellaisena työpäivänä, jolloin henkilö kärsii migreenistä mutta siitä huolimatta sinnittelee työssä, onkin vaikeampi tutkia, puhumattakaan oireilun vaikutuksesta työniloon. Potilaan työssä tai työympäristössä voi olla migreeniä pahentavia tekijöitä, joiden huomiotta jättäminen voi lisätä migreenikohtausten määrää, niiden vaikeusastetta ja heikentää migreenilääkityksen tehoa.

Työelämän muutokset 1990-luvulla

Tietoteknologian käyttö työssä lisääntyy jatkuvasti ja sen vaikutus työtehtävien sisältöön, työskentelytapoihin ja työajan käyttöön on ollut voimakas. Myönteisinä muutoksina voidaan nähdä mm. seuraavat: fyysisesti voimakkaasti kuormittavat työtehtävät ovat vähentyneet teollisuudessa, kun automaatioteknologian avulla raskas ja huonoja työasentoja vaatinut toistotyö on usein voitu siirtää erilaisten teollisuusrobottien ”hoidettavaksi”. Ihminen ohjaa ja valvoo teollisuuden tuotantoprosesseja lisääntyvästi tietokonepäätteiltä. Teollisuusympäristön haju- ja käryhaitat on nykyään saatu varsin hyvin hallintaan tehokkailla ilmastointiratkaisuilla ja esimerkiksi liuotinpohjaisia maaleja on voitu korvata vesiohenteisilla vaihtoehdoilla.

Tietoteknologia on toisaalta ”yksipuolistanut” työn luonnetta. Toimistotyyppinen istumatyö on lisääntynyt kaikilla aloilla: Olivatpa kysymyksessä vaikkapa terveydenhoito-, koulutus-, viestintä-, markkinointi- tai matkailualan työtehtävät, teollisuustuotantoon tai liikenteenohjaukseen liittyvät työt, työntekijöiden on työskenneltävä näyttöpäätteellä ja käytettävä erilaisia tietokoneohjelmia. Osa ihmisistä tekee nykyään lähes kaiken työnsä näyttöruudun ääressä. ATK-alan asiantuntijoista on pulaa lähes kaikilla työpaikoilla, joten uusien ATK-järjestelmien opettelu on usein tehtävä muun työn ohessa, mikä lisää työpäivän kiireitä.

Viestintä työpaikoilla tapahtuu lisääntyvästi sähköposteja näyttöruudun ääressä naputellen ja lukien. Yhä useamman henkilön työ on ns. asiantuntijatyötä, jossa kerätään tietoa, analysoidaan sitä ja tuotetaan erilaisia muistioita ja yhteenvetoja oman tai esimiesten päätöksenteon pohjaksi. Projektityyppinen työ, joka on tiiviisti aikataulutettu, on lisääntynyt. Yhä useampi suomalainen on läpikäynyt 1990-luvulla parikin organisaatiouudistusta tai eri yritysten yhteensulautumista. Suomalainen yritys on yrityskauppojen myötä voinut muuttua monikansalliseksi yritykseksi, jossa oman projektin keskeisiä avainhenkilöitä voi olla eri puolilla maailmaa ja työkulttuuri hakee uusia muotoja.

Tietoteknologian sovellukset muuttavat myös työajan käyttöä. Etätyöasemat ja tietoverkot mahdollistavat työskentelyn ajasta ja paikasta riippumatta. Suomalaisen työelämän kansainvälistyminen lisää työmatkoja ja työtehtäviä, joissa aikavyöhykkeen ylitys parikin kertaa saman viikon aikana on varsin tavallista.

Lama ja siihen liittyneet talousvaikeudet vähensivät työntekijöitä kaikilla työelämän aloilla. Työelämässä vaikuttaa kiristynyt taloudellinen kilpailu ja tehokkuuden vaatimus. Lähes kaikki työntekijät kokevat työmääränsä kasvaneen viime vuosina. Erityyppisen vuorotyön ja ns. pätkätöiden osuus työelämässä on jatkuvasti kasvanut. Perheiden, joissa molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä ja vapaavuorojen aikana jakavat lastenhoitovastuun, määrä on kasvanut. Työkulttuurissa korostetaan toisaalta tehokkuutta, toisaalta työn itsenäisyyttä, jolloin ihminen itse on pitkälle vastuussa mm. oman työnsä aikatauluista. Yksilötason riskit siihen, että niin työmäärän kuin työajankäytön hallinta heikentyy, ovat lisääntyneet. Ns. tunnolliset työntekijät muodostavat erityisen riskiryhmän.

Työstä johtuvien, migreenikohtauksille
altistavien tekijöiden, tunnistaminen ja hoito

Kuten tiedämme migreenikohtauksen voivat laukaista monet erilaiset fyysiset ja psyykkiset stressitekijät, jotka vielä vaihtelevat eri potilaiden välillä. Seuraavassa aihetta käsitellään työympäristön näkökulmasta:

Toimistotyyppinen, näyttöpäätteen ääressä tapahtuva istumatyö lisää jännitysniskaoireilua, joka voi pahentaa migreenioireilua. Toimistokalustuksessa tulisi pyrkiä tilanteeseen, jossa työntekijä voi ajoittain tehdä työtä vaikkapa seisoen. Työympäristössä tulisi olla mm. erikorkuisia työtasoja. Työpisteen ergonomia tulisi tarkistaa yhdessä työfysioterapeutin kanssa. Nykyaikainen toimistokalustuksen valikoima mahdollistaa entistä yksilöllisempiä työpisteitä ja työasentoja. Tämä on sekä mahdollisuus yksilölliseen, räätälöityyn, ergonomiaan että myös haaste työntekijän kouluttamiseen ergonomiakysymyksissä. Mitä enemmän työpisteen kalusteet sallivat erilaisia säätömahdollisuuksia, sitä suurempi on mahdollisuus myös niiden epäergonomiseen käyttöön. Väärästä, vaikkapa niskajännitysoireita aiheuttavasta, työtavasta ”poisoppiminen” on vaikeata, joten työfysioterapeuttien ja työterveyshoitajien antama ergonomiakoulutus on tärkeätä.

Näyttöruudun välkkymiseen, väreihin ja kontrasteihin liittyvät häiriötekijät voivat laukaista joillakin potilailla migreenikohtauksen. Näytön ominaisuuksiin olisikin kiinnitettävä erityistä huomiota ja työntekijälle on tässä annettava säätöjen osalta myös koulutusta.

Silmien taittoviat ja ikänäköön liittyvät lähinäön häiriöt voivat johtaa silmien liikuttajalihasten rasitustiloihin ja aiheuttaa myös ohimo-/otsaseudun lihasten kireyttä. Näyttöpäätetyötä tekevän migreenipotilaan silmät tulisikin aina huolellisesti tutkia työnäkemiseen perehtyneen optikon tai silmälääkärin toimesta, jotta näistä syistä johtuvat ärsytystekijät migreenikohtausten taustalla tunnistettaisiin ja hoidettaisiin. Epäsopiva silmälasiratkaisu voi pahentaa migreenioireilua ja toisaalta huolellisesti suunnitellulla työlasiratkaisulla voidaan poistaa tai lievittää monia näyttöpäätetyön kuormitustekijöitä (niin näyttöteknologiasta kuin silmien rasittumisesta johtuvia).

Muu työympäristö: Valaistustekijät on myös huomioitava. Epäsuoraan yleisvalaistukseen tulisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ja kohdevalaistus tulisi yksilöllisesti suunnitella työpistekohtaisesti. Työympäristössä tulisi välttää sellaisia pintoja, jotka aiheuttavat häiritseviä valon heijastuksia. Myös työympäristön äänimaailmaan ja siitä johtuvaan työhälyn määrään voidaan nykyään vaikuttaa mm. erilaisilla huonejako- ja seinämateriaaliratkaisuilla.

Työn yleisessä suunnittelussa työtehtäviin tulisi tietoisesti liittää osioita, jotka ”pakottavat” hyötyliikuntaan työpäivän aikana. Puolen tunnin ”happihyppy” ulkona tiiviin näyttöpäätetyörupeaman jälkeen, voi merkittävästi lisätä iltapäivän toimintakykyä. Näyttöpäätetyössä tulisi pitää lyhyt tauko jo noin 45 minuutin työskentelyn jälkeen. Sen voi käyttää vaikkapa lihasten venyttelyyn työfysioterapeutilta saatujen ohjeiden mukaan. Erityisesti migreenipotilaan on myös huolehdittava sekä ruokatauoista että iltapäivän välipalatauosta. Joillakin migreenipotilailla unirytmin häiriintyminen ja univaje voivat pahentaa migreenioireilua ja tämä tulisi mahdollisuuksien mukaan huomioida mm. työvuorosuunnittelussa.

Työkulttuuriin liittyvät tekijät ovat myös tärkeitä. Lisääntynyt työn pakkotahtisuus, aikapaineessa työskentely, työilmapiiriin liittyvät tekijät, epätietoisuus oman työn sisällöstä ja tavoitteista, sopeutuminen uusiin toimintatapoihin organisaatiomuutosten yhteydessä ja vaikkapa epävarmuus oman työpaikan jatkuvuudesta voivat lisätä psyykkistä stressiä ja pahentaa migreeniä joillakin potilailla. Esimiesten ja työterveyshuollon tulisikin ottaa huomioon myös se mahdollisuus, että migreenipotilaiden oireiden paheneminen tai heidän määränsä lisääntyminen työterveyshuollon vastaanotoilla saattaa olla signaali yleisemmästäkin työyhteisön stressistä.

Työterveyshuolto avainasemassa

Migreenidiagnoosin asettaminen vaatii usein alussa neurologin tutkimusta. Sellaistenkin potilaiden kohdalla, jotka tunnistavat kohtauksellisen päänsärkynsä migreeniksi ”sukurasituksen” kautta, voi käynti neurologilla olla tarpeen tehokkaan lääkityksen suunnittelemiseksi. Migreenidiagnoosin ja sopivan lääkityksen valinnan jälkeen tulisi työterveyshuollon osuutta migreenipotilaan työkyvyn ylläpidossa ja työterveyden seurannassa lisätä. Työterveyshoitaja ja -lääkäri voivat yhteistyössä työfysioterapeutin ja työnäkemiseen perehtyneen optikon/silmälääkärin kanssa parhaiten huolehtia siitä, että työympäristön migreenikohtauksille altistavat tekijät pyritään minimoimaan. Migreenipotilas voi myös tarvita ohjausta sopivan taukoliikunnan ja liikuntaharrastusten löytämiseksi. Tärkeintä on monipuolinen liikkuminen, joka ei yksipuolisesti kuormita esim. niska-hartialihaksia ja yläkehoa.

Työterveyshuolto on myös luonteva yhteys yksittäisen migreeniä potevan työntekijän ja työyhteisön välillä silloin, kun pahentuneen oireilun taustalla epäillään työilmapiiriin, työmäärään tai vaikkapa johtamiseen liittyviä tekijöitä. Näiden asioiden käsittelyssä tulisi lähteä kartoitustyöhön työyhteisötasolta. Työterveyshuolto voi myös omalta osaltaan lisätä työpaikkojen tietämystä migreenistä.

Yhteistyössä migreenipotilaita hoitavien neurologien kanssa voidaan erikseen harkita, onko perusteita siihen, että yrityksen työterveyshuollon akuuttihoito-apteekissa on myös migreenilääkkeitä. Erityisesti triptaanivalmisteiden kohdalla tulee kuitenkin huolehtia siitä, että työterveyshuollolla on riittävät tiedot asiakkaittensa migreenistä ja sen hoidosta. Useat migreenipotilaat ovat kokeneet triptaanilääkkeiden lisänneen turvallisuuden tunnetta tiukkatahtisessa työssä; mahdollisuus ottaa tehokasta kohtauslääkettä työpäivän aikana voi vaikkapa varmistaa sen, että tärkeätä työkokousta ei tarvitse kiusallisesti peruuttaa viime hetkellä vaikean migreenikohtauksen takia.

Migreenin lääkehoidon kehittyminen ja tehostuminen ei poista tarvetta pyrkiä mahdollisuuksien mukaan poistamaan migreenipotilaan elämästä kohtaukselle altistavia ärsyketekijöitä. Tässä katsauksessa olen ottanut esille niitä työhön liittyviä tekijöitä, joihin Työterveyslaitoksen neurologin näkökulmasta voidaan usein parhaiten vaikuttaa, kunhan niin potilas kuin hoitavat lääkärit ja muu työterveyshuoltokin oppivat arvioimaan potilaan työtä ja työympäristöä ”migreeniärsytystekijöiden” näkökulmasta.

Julkaistu Migreeniyhdistyksen Jäsenlehdessä 1/1999.

Sivun alkuun • Etusivulle