Leif Lindberg
Aleksin lääkäriasema

Miten migreeniin pitäisi suhtautua?

Miten migreeniin pitäisi suhtautua? Yhtä hyvin voisi kysyä, miten elämään pitäisi suhtautua, sillä migreeni on ”elämäntapa”, pahimmillaan jopa yli 40 vuotta. Migreeniin on siis suhtauduttava tavalla, joka pyrkii hallitsemaan sitä.

Stressi migreeniä aiheuttavana tekijänä

Hyvin monelle migreeni on selvästi stressistä, elämän mukanaan tuomista koettelemuksista riippuvainen. Tutkimusten mukaan lähes puolet kohtauksista syntyy erilaisten ulkoisten ja sisäisten paineiden aiheuttamana. Stressi on hallitsemattomana ilmiönä myös muuten terveyttämme uhkaava ilmiö.

Stressireaktio on fysiologinen ilmiö, joka laukeaa aivojemme kuorikerroksessa, etenee hypotalamus- ja aivolisäkekeskusten kautta lisämunuaiseen sekä hermojohtumisen että verenkierron kautta.

Seurauksena on adrenaliini- ja kortisoliryhmän hormonien tuotannon lisääntyminen. Kun stressi on hallittua, myönteistä, johtaa se suorituskykymme fyysiseen ja henkiseen parantumiseen ja tätä kautta tyydytystä tuottavana rentoutumiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ihmisenä. Stressi on siis tarkoitettu apukeinoksi selvitä lajikehityksessä sillä tavalla kuin ystäväni Darwin sen kauan sitten ylittämättömällä tavalla ymmärsi.

Joskus kuitenkin stressi saa mittasuhteet, jotka johtavat hallitsemattomaan tilanteeseen. Liiallisena mainittujen hormonien tuotanto johtaa pahimmillaan sokeri- ja kolesteroliongelmiin, verenpaineen nousuun, infektiokierteisiin, veritulppavaaran kohoamiseen ja, niin kuin tänä päivänä tiede uskoo, syöpäriskin kohoamiseen. Meitä migreenipotilaita tämä ilmiö koskettaa migreenikohtausten pahenemisena ja tihentymisenä.

Voimmeko hallita elämäämme – edes hiukan?

Elämänhallinnan keinot tähtäävät samaan kuin lavatansseissa neitoa tanssiin hakeva mieskin. Hän hakee tyttöä, joka osaa antaa viedä. Askeleensa taitava, erilaisiin parkettien partaveitsiin tottunut taitava nainen pystyy antamaan miehelle lähes täydellisen tunteen tilanteen hallinnasta. Myös elämää hallitsee sama lainalaisuus. Täytyy olla tunne siitä, että itse vie, ei elämä. Täytyy pyrkiä koko ajan olemaan ikään kuin askeleen edellä.

Vaikeaa migreeniä potevan ihmisen elämän kulmakivi on ihanteellisen lääkityksen ja asiaan paneutuvan lääkärin löytäminen. Lääkityksen on oltava niin tehokas, että potilas tuntee selustansa turvatuksi: aina löytyisi keino, kun kohtaus iskee. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vain kunnollinen lääkitys voi kohottaa migreenipotilaan elämänlaatua.

Jo tällainen oleellinen osa perusturvallisuuttamme vaatii hoitavalta lääkäriltä tavallista enemmän. Hänen on oltava ajan hermolla migreenin hoidon edistyessä kiihtyvin askelin. Toisaalta hänen on tunnettava potilaansa taustatekijät riittävän hyvin voidakseen käyttää tämän sairauden hoidon koko ”arsenaalia”. Hoitosuhde perustuu siis jatkuvuuteen ja kärsivällisyyteen molemmin puolin pöytää.

Lääkärin on osattava harkita mahdollista estolääkitystä eri vaihtoehtoineen ja uskallettava olla miettimättä hoitovaihtoehtojen kustannuskysymyksiä. Vain paras on kyllin hyvää potilaalle. Hoitokustannukset ovat asioita, joista päättää potilas, ei lääkäri hänen puolestaan. Ehkäpä suomalainen lääkäri arvioi migreenipotilaansa jopa liian kokonaisvaltaisesti: hän erehtyy jopa suunnittelemaan potilaansa henkilökohtaista taloutta tämän puolesta. Kuitenkin kalliimmat lääkkeet useimmiten ovat niitä parhaita.

Siksi osa migreenipotilaan elämänhallintaa on uskaltaa vaatia lääkäriltään enemmän. Hänet on pehmeästi painostettava hankkimaan lisää tietoa ja ennakkoluulottomasti kokeilemaan parhaita vaihtoehtoja, triptaani-ryhmän kohtauslääkkeitä, joita tulee markkinoille jatkuvasti. Liian monelle lääkärille migreenin hoidon uusimmat edistysaskeleet ovat vain utuisia mielikuvia mainosmateriaalin joukossa, ja niiden käytäntöön soveltaminen jää toteutumatta urautuneiden hoitotottumusten takia. Tätä voisi kutsua myös henkiseksi laiskuudeksi. ”Valitettavasti”, sanoisi entinen presidenttimme.

Stressin hallinta on myös kokonaisvaltaista terveysriskien huomioimista

Elämän hallinta on kokonaisuuksien hallintaa. Sen voisi jakaa sellaisiin alaryhmiin kuin riskitekijöiden hallinta, ihmissuhteet, toimintatavat ja tästä kaikesta oppiminen, kaiken kehittäminen.

Riskitekijöiksi näkisin tietyt elimellisille sairauksille altistavat tekijät ja toisaalta taloudellisen turvallisuuden ennakoinnin. Moni saattaa kavahtaa tuota jälkimmäistä, nähdä sen pinnallisuutena ja henkisten arvojen vähättelynä. Kuitenkin siteeraisin mielelläni kyynistä englantilaista näytelmäkirjailija Oscar Wildea seuraavasti.

”Kun olin nuori, luulin rahan merkitsevän kaikkea. Nyt vanhempana olen varma siitä.”

Elämää on siis elettävä myös taloudellisesti ennakoiden, pahimpaan varautuen. Lähes jokainen meistä tietää, miten taloudellinen ahdinko, niin pieni kuin suurempikin, sielua syö.

Myös kohonnut verenpaine, korkeat kolesteroliarvot, ylipaino, suoliston sairaudet, eturauhassyöpä, gynekologiset kasvaimet ja rintasyöpä ovat valitettavan yleisiä terveyttämme uhkaavia seikkoja. Näiden sairauksien ennakointi ja samalla riskin minimoiminen edellyttävät tiettyjen rutiiniluontoisten laboratorio-, röntgen- ja lääkärintarkastusten vuosittaista suorittamista. Tietysti se edellyttää joidenkin kohdalla kurinalaisuutta ja määrätietoisuutta. Samoin monien ns. pikkuvaivojen ajoissa hoitaminen saattaa suojata meitä ”kärpäsestä härkänen” -ilmiöltä.

Ihmiset ovat tärkeitä toinen toisilleen

Kun ajattelen elämääni ja sen laineita tähän päivään asti, en voi olla huomioimatta sangen tärkeää seikkaa. En nimittäin muista kehittäneeni yhtään täysin omaa ideaa, jonka siementä en olisi saanut joltain toiselta. Parhaimmat ideat ovat syntyneet minulle tärkeiden ihmisten kanssa keskustellessa ja paras tuki pulmissani ja huolissani on tullut samoilta henkilöiltä. Kunhan vain olen ymmärtänyt heidän puoleensa kääntyä. Harrastan toki lukemista ja tietoa yleensäkin, mutta näin hankittu tieto tuntuu aina jäävän pinnalliselle ja epäkonkreettiselle tasolle. Se ei tunnu kantavan hedelmää. Se tuntuu jalostuvan vasta, kun sitä puidaan enemmän tai vähemmän virallisissa puitteissa itseäni fiksummassa seurassa.

Siksi ihmiset ovat tärkeitä toisilleen. Ja siksi tärkeä osa elämän hallintaa on yhteydenpito läheisiin ja itselle tärkeisiin ihmisiin. Aika ajoin meidän on muistutettava itseämme, kuka heistä on mahdollisesti jäänyt huomiottamme. Tällainen suhde ei kuitenkaan saa jäädä yksipuoliseksi. Ihmissuhteet ovat kaksisuuntainen katu, jolla menee ja tulee autoja. Toisellekin on jäätävä sama tunne: hänkin on saanut jotain. Elämä on tiedon, tunteiden ja huomioimisen vaihtokauppaa.

Jokainen taaplaa tyylillään – ja kaikki pääsevät perille

On opittava tunnistamaan oma sisäinen rytminsä. On tiedettävä, milloin voi ajaa kaasu pohjassa ja milloin taas ryömintävaihde antaa parhaan tuloksen.

Olen juoksulenkeilläni oppinut hitaan kiiruhtamisen mallin. Kun malttaa odottaa lihaksiston hapentarpeen sopeutumista hengitys- ja verenkiertoelimistön kykyyn tuottaa sitä, voi sopivan ajan kuluttua ”avata hanaa” ja edetä rivakammin. Jos sen sijaan taas aloittaa liian kovilla kierroksilla, menevät lihakset ”hapoille” liian nopeasti. Kannattaa siis kuunnella itseään ja toimia kulloisenkin viretilansa mukaisesti.

Samoin on turhaa vertailla työskentelytapoja. Toisen tottumukset saattavat näyttää epäkäytännöllisiltä, mutta ne auttavat häntä hallitsemaan tilanteensa. Tärkeintä on se, miltä omat toimintatavat tuntuvat. Ne ovat oikeita, jos ne myös tuottavat tulosta.

Ajankäytön hallinta on täydellistä harhaa. Elämässä on liian monta liikkuvaa osaa, että pystyisi ennakoimaan ja hallitsemaan ilmiötä, jonka suhteellisuudesta Einsteinkaan ei päässyt lopulliseen selvyyteen. On opittava hyväksymään sen puute ja opittava, että maailma ei tule koskaan kuitenkaan valmiiksi.

Kahta seikkaa voisi kuitenkin yrittää soveltaa käytäntöön. Toinen on valkoisen valheen jalo taito eli oppia sanomaan ei silloinkin, kun ehdotus juuri ja juuri saattaisi sopia aikatauluusi. Toinen on yrittää varata päivittäiseen aikatauluusi 25 %:n liikkumavara niitä tilanteita varten, jolloin omatuntosi ei enää salli tuota valkoista valhetta.

Mikään ei kehity, ellei siitä halua oppia

Aika ajoin, ehkäpä puolivuosittain, on aika suunnata katse lähimenneisyyteen. Tällöin voisi kerrankin olla puolueettoman arvioiva ja todeta, mistä on luovuttava, mitä muutettava ja mitä mahdollisesti lisättävä edellisten joukkoon. Siksi olisi ainakin mielessään olla jokaisella jonkinlainen ”sapluuna” niistä asioista, jotka katsoo oman tilanteensa hallinnassa oleellisiksi.

Tällöin voisi muistuttaa laiminlyönneistään niillä sektoreilla, jotka kuitenkin ovat välttämättömiä. Aivan samalla tavalla, kuin taloa ostaessa tulee selvittää kiinnitykset, maapohja, kaava-asiat, kivijalka ja niin edelleen. Tiettyjen asioiden on oltava aina kunnossa. Ne vain vaihtelevat eri ihmisillä.

Tai voisi vaikkapa kysyä itseltään, että mistä henkilökohtaisista asioista minun on huolehdittava kehittyäkseni ja pysyäkseni terveenä, pystyäkseni huolehtimaan läheisistäni ja, joskus tämäkin on tärkeää, olemaan kunniaksi työnantajalleni.

Lopuksi

Kiinalaiset ovat viisasta kansaa. Eräs sananlasku opettaa, että kuultu unohdetaan, nähty muistetaan, mutta tehty ymmärretään. Olen viime viikkoina laiminlyönyt muutamia yllä kuvaamiani asioita ja kuin pisteenä i:n päälle päätin rentoutua stressin runtelemana eilen viinin avulla ja tietysti heräsin aamulla migreeniin. Onneksi lääkkeeni oli mukana mökillä. Niin kuin sanoin, tekevä ymmärtää. Valitettavan usein kuitenkin kertauksen ja kantapään kautta.

Julkaistu Migreeniyhdistyksen Jäsenlehdessä 1/1999.

Sivun alkuun • Etusivulle