Takaisin
26.11.2008
Nuorten käytöshäiriöt ennakoivat päänsärkykipuja
Psyykkiset oireet näyttävät olevan LL Ruut Virtasen väitöstutkimuksen mukaan yleisiä päänsärystä kärsivillä nuorilla. Käytöshäiriöistä erityisesti aggressiivisuus ja keskittymiskyvyttömyys sekä masennusoireet liittyvät nuorten toistuvaan päänsärkyyn.
Nuorten päänsärky ja psyykkinen oirehdinta ovat lisääntyneet viime vuosikymmenien aikana, mutta tarkkaa tietoa niiden yhteydestä toisiinsa ei edelleenkään ole. Päänsärkykivun on ajateltu aiheuttavan psyykkisiä oireita esim. masennusta tai päinvastoin. Päänsärkykivun ja masennuksen taustalla voivat olla myös samat tekijät.
Virtasen väitöstutkimuksessa seurattiin 11-vuotiaita suomalaisia kaksosia 14-vuoden ikään asti. He vastasivat omaa terveyttään koskeviin kysymyksiin ja heidän käyttäytymistään arvioivat heidän vanhempansa ja opettajansa.
Tutkimuksen mukaan 11-vuotiailla nuorilla ilmenevät käytöshäiriöt ennustivat päänsärkyoireilun alkamista kolmen vuoden kuluttua. Niillä nuorilla, joilla toistuva päänsärky alkoi 14-vuoden iässä, esiintyi tutkimuksen alussa sekä vanhempien että opettajien tekemän arvion mukaan aggressiivisuutta, impulsiivisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä tai sopeutumisongelmia.
Vaikka tarkkaa tietoa päänsäryn kroonistumisen syistä ei ole, käytöshäiriöihin tulisi kiinnittää huomiota pyrittäessä ehkäisemään kipuoireen pahenemista nuoruusiässä.
Lisätietoja ruut.virtanen (at) utu.fi
Sivun alkuun • Etusivulle |